Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2020
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Donkin, Andrew:

Alien Encyclopedia. The Ultimate A-Z

CollinsVoyager / HarperCollins Publishers Ltd, London 2002. 256 sivua

Kun ensin tutustuu tähän kirjaan, niin se vaikuttaa hyvin sekavalta. Sivuilla vilisee piirroksia kummallisen näköisistä otuksista ja tekstissä ja otsikoissa vilisee outoja nimiä. Kestää vähän aikaa ennen kuin ymmärtää mistä on kysymys. Sitten selviää, että tähän kirjaan on kerätty paitsi muutama ufotapaus, myös eri avaruusfilmeissä esiintyvien päähenkilöiden ja otuksien nimet ja piirrokset niistä. Kyseessä on siis eräänlainen ufoilun ja filmimaailman sillisalaattikirja. Missään ei kylläkään kerrota sanallakaan, että olennot ja päähenkilöt on otettu eri filmeistä. Ei sanaakaan siitä.

Niinpä löydämme tästä kirjasta kapteeni Kirkin, X-Filesin Mulderin ja Scullyn ja eri avaruusfilmien kaikki otukset kuten Vampirella, Zygonit, Zoonie the Lazoon, Auronit, Chocky jne. Suuri osa otuksista on sellaisia, ettei allekirjoittanut ole ikinä kuullutkaan niistä, tai ainakaan pannut merkille niitä.

Tämä kirja ei näin ollen periaatteessa liity ufologiaan ollenkaan paitsi että siinä on mukana myös lyhyitä tietoiskuja myös eräistä ufotapauksista. Yllättävää kyllä, vaikka nämä tietoiskut ovat erittäin ylimalkaisia, niin ne näyttävät olevan paikkansapitäviä ja asiallisia. Niinpä löydämme kirjasta erittäin lyhyitä tietoiskuja tunnetuista tapauksista, kuten Hillin sieppauksesta, Roswellista, Voronezhista, Kelly-Hopkinsvillesta, Massesta, Dewildesta jne. Jopa Suomen Imjärven tapaus on päässyt mukaan piirroksineen kaikkineen.

Tämä painos on HarperCollinsin tuotantoa, mutta kun lukee kirjan sisälehdillä olevasta pienestä präntistä selviää, että tämä kirja on alunperin julkaistu vuonna 1999 Element Children's Books -nimisen kustantajan toimesta, eli silloin se on luokiteltu lasten kirjaksi.

Kirjan kannessa ja otsikossa oleva sana "Encyclopedia" (= Tietosanakirja), samoin kuin "The Ultimate A-Z" (Lopullinen kirja A:sta ö:hön) ovat erittäin vahvasti liioiteltuja ilmaisuja tässä tapauksessa.

Björn Borg, 17.3.2005

takaisin ]