Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2020
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Coates, Tim (toim.):

UFOs in America 1947

The Stationery Office Publishing, London 2001. 152 sivua

Tämä taskukokoinen kirja vaikuttaa ensi silmäyksellä hiukan erikoiselta. Sen kannesta puuttuu tekijän tai toimittajan nimi, ja vasta tutkimalla kirjan sisältöä tarkemmin, selviää että kirja kuuluu noin 40 kirjan sarjaan. Sarjassa julkaistaan lehtijuttuja ja dokumentteja erilaisista "mielenkiintoisista aiheista" ja niiden joukossa ovat esim. Kennedyn murha, Nürnbergin oikeudenkäynti, Profumon skandaali, Venäjän vallankumous jne. Listassa näkyy olevan myös toinen ufokirja, "UFOs in the House of Lords, 1979", eli se kertoo siitä ufokeskustelusta, joka käytiin Englannin parlamentin ylähuoneessa vuonna 1979.

Tähän Tim Coatesin toimittaman kirjasarjan kirjaan on kerätty materiaalia kahdesta eri lähteestä:

a) FBI:n asiakirjat vuodelta 1947, ja
b) lehtijutut vuodelta 1947.

Lehtijutuista ilmenee varsin selvästi, miten paljon lentävistä lautasista kirjoitettiin USA:n lehdistössä vuonna 1947. Erään tiedon mukaan lautasia oli havaittu 36 eri osavaltiossa kesällä 1947, ja lentokentillä oli suihkuhävittäjiä valmiina nousemaan ilmaan kun hälytyksiä tuli. Lautaset olivat jokaisen tiedossa ja huulilla tuona kesänä ja havaintoja tehtiin runsaasti.

Kun katsoo tässä kirjassa puhtaaksikirjoitettuina julkaistuja FBI:n asiakirjoja, niin on ärsyttävää, että niistä on jätetty pois henkilöiden nimet ja laitettu tilalle vain X. Tapausten tunnistaminen vaikeutuu huomattavasti, vaikka Arnoldin tapauksen tietysti tunnistaa kuka tahansa.

Roswellin tapauksen yhteydessä on varsin usein selitetty, että maahan syöksyi huippusalaisen Project Mogulin ilmapallo. Esimerkiksi tiedemies Moore, joka itse oli lähettämässä näitä Mogul-palloja ilmaan, on eräässä dokumenttifilmissä vuonna 1995 kertonut, ettei edes hän tiennyt Mogul-nimestä, ennen kuin hän sai kuulla siitä dokumenttifilmin tekijöiltä. Kuitenkin esim. kirjailija Jim Marrs, jonka kirjasta allekirjoittanut kirjoitti esittelyn jokin aika sitten, on väittänyt, ettei Mogul ollut mitenkään huippusalainen, vaan että kuva Mogul-palloista oli jopa julkaistu lehdistössä vuonna 1947.

Tähän liittyen voidaan nyt todeta, että tässä Coatesin kirjassa julkaistaan FBI:n asiakirja, joka on päivätty 23.9.1947. Tässä asiakirjassa kerrotaan laitteesta, joka oli löydetty eräältä farmilta Illinoisissa. Kyseessä oli petos, mutta se joka on oleellista tässä yhteydessä on se seikka, että kun vielä tutkimusvaiheessa pohdittiin, mikä se oli joka löydettiin, niin ilmavoimat eräässä vaiheessa pohti, liittyisikö löydetty esine Project Moguliin, ja FBI:n agentti mainitsee Project Mogulin jopa neljä kertaa omassa raportissaan. Toisin sanoen, ei Project Mogul tainnut olla niin huippusalainen, kuin joskus on väitetty. Saattaa hyvinkin olla, että Mogulin varsinainen tehtävä oli huippusalainen, mutta käytetty laitteisto ei ollut sitä. Mooren ilmoitus, ettei hän edes ollut kuullut nimeä Mogul ennen kuin vuonna 1995, vaikuttaa merkilliseltä.

Ufologian merkillisyyksiin kuuluu se, että kun esim. allekirjoittanut ei ollut kuullutkaan niistä kahdesta valokuvasta (en ainakaan muista niitä), jotka Rhodes- niminen henkilö otti Phoenixissa ufosta 7.7.1947, niin allekirjoittanut törmäsi näihin kuviin kahdessakin eri kirjassa parin viikon sisällä. Asia ei jää siihen, vaan nyt löysin tästä Coatesin kirjasta kolmannen maininnan näistä kuvista parin viikon sisällä. Kenneth Arnold kertoo Coatesin kirjassa, kuinka ilmavoimien tiedustelu- upseerit olivat kertoneet Arnoldille kuvista, kun he olivat tutkimassa Maury Islandsin tapausta. Arnoldin mukaan kuvissa näkyy samanlainen ufo, jollaisia hän itsekin näki. Yksinkertainen selitys tilanteeseen saattaa hyvinkin olla, että nämä kuvat mainitaan vain FBI:n asiakirjoissa, jotka saatiin julkisuuteen vasta joku vuosi sitten ja tästä syystä kuvat tulevat nyt esille useammassa kirjassa.

Ei tästä Coatesin kirjasta niin paljon voi sanoa. Siihen on kerätty lehtijuttuja ja FBI:n aisakirjoja vuodelta 1947. Jos on kiinnostunut nimenomaan tästä ajankohdasta, voi hyvinkin tutustua tähän kirjan.

Björn Borg, 11.2.2005

takaisin ]