|
Kirjat > Kirjaesittelyt
Randle, Kevin D. & Estes, Russ:
Faces of the Visitors. An Illustrated Reference to Alien Contact
Fireside/Simon & Schuster, New York, N.Y. 1997. 309 sivua
 Tähän kirjaan on kerätty kuva-aineistoa muukalaisista. Tässä on piirustuksia havaittujen muukalaisten kasvoista tai vartaloista. Joskus havaitsijat ovat itse piirtäneet näitä kuvia, ja joskus taas joku muu on piirtänyt kuvat havaitsijan ohjeiden mukaisesti. Lisäksi julkaistaan muutama valokuva.
Tekijät kiinnittävät huomiota siihen että vuosien varrella havaittujen olentojen ulkonäkö on muuttunut. Tekijät viittaavat esim. Ranskan ufoaaltoon vuonna 1954, jolloin havaitsijat usein puhuivat olennoista, jotka olivat sukeltajanpuvun näköisessä puvussa kypärineen ja hengityslaitteineen. Nykyisin (ainakin USA:ssa) puhutaan sen sijaan pienistä harmaista olennoista, joilla on iso pää ja jotka eivät tarvitse sukeltajanpukua tai hengityslaitteita. Päinvastoin kuin mitä monet muut ovat tuoneet esille, niin tämän kirjan tekijät ovat sitä mieltä, että media (esim. Spielbergin filmit) on vaikuttanut ihmisiin ja heidän käsitykseen, miltä muukalaisen pitäisi näyttää ja että tämä selittää kyseisen muutoksen.
Kirjan ensimmäisessä luvussa kerrotaan kolmannen asteen lähihavainnoista. Tekijät ovat myös antaneet luotettavuuspisteitä eri tapauksille. Asteikko on nollasta (täysin epäluotettava tapaus) kymmeneen pisteeseen (on löydetty todisteita tapahtuneelle). Kirjassa on mukana useita tunnettuja kolmannen asteen lähihavaintoja, ja lukijan mieleen tulee tällöin myös kysymys, millä tavalla kotikenttäetu on vaikuttanut pisteiden antamiseen. Esim. Neuvostoliitossa sattunut Voroneshin tapaus saa vain 1 luotettavuuspisteen, vaikka havaitsijoita oli runsaasti ja se on verraten tuore (vuodelta 1989), ja vaikka Neuvostoliiton virallinen uutistoimisto Tass raportoi siitä. Sen sijaan korkeimmat pisteet, eli 9 pistettä, saa majuri Easleyn, tri. W. Curry Holdenin, Frank Kaufmannin, eversti Albert Lovejoy Duranin sekä Thomas Gonzalesin kertomus ufosta, joka oli syöksynyt maahan Roswellissa vuonna 1947 ja sen yhteydessä havaituista humanoideista. (Monet kirjailijat ovat kylläkin suhtautuneet erittäin skeptisesti Kaufmanniin. - B.B.:n huom.).
Myös suomalainen Imjärven tapaus on päässyt mukaan kirjaan vaivaisella 3 pisteellä. Tekijät perustelevat Imjärven alhaista pistemäärää sillä, että Heinonen on myöhemmin kertonut nähneensä ufoja useasti ja kommunikoineensa muukalaisten kanssa. Heinosen etunimi on kirjassa muuttunut 'Aarnosta, 'Aaroniksi', mutta sehän on pikkujuttu. Sen sijaan kirjassa julkaistu piirustus havaitusta humanoidista ei muistuta vähääkään muualla julkaistuja piirustuksia, vaan näyttää lähinnä miespuoliselta noidalta, jolla voisi pelotella pikkulapsia.
Country- ja westernlaulaja Johnny Sands tapasi myös humanoidin Las Vegasissa vuonna 1976. Tyypilliseen muukalaisten tapaan Sandsilta kysyttiin "miksi olet täällä, miksi Las Vegasissa on niin paljon ihmisiä, mitä kommunikointitapaa käytät?" Kirjassa annetaan kuitenkin vain 1 piste Sandsin kertomukselle. Tunnettu Kelly-Hopkinsvillen tapaus saa 7 pistettä ja niinikään verraten tunnettu italialaisen professorin Johanniksen tapaus saa 6 pistettä.
Kirjan toisessa luvussa puhutaan kontaktihenkilöistä ja aika yllättäen, ainakin allekirjoittaneen mielestä, tästä luvusta puuttuu täysin 'ne tunnetuimmat' kontaktitapaukset. Sen sijaan mukana on vähemmän tunnettuja tapauksia. Myös jotkut tapaukset, jotka yleensä ei ole selostettu kontaktitapauksina, vaan havaintotapauksina, on mukana tässä luvussa. Tässä luvussa on sitten mukana esim. Billy Meierin tapaus (0 pistettä ja piirretty kuva Semjasesta, jonka Meier tapasi).
Suomalaisia kiinnostaa Betty Andreassonin tapaus, josta Raymond Fowler on julkaissut useitakin kirjoja. Suomalaisia kiinnostaa tässä jutussa lähinnä se, että Andreasonilla oli suomalaiset vanhemmat, eli Wäinö ja Eva Aho, jotka myös mainitaan kirjassa havaitsijoina. Lukijan kannalta saattaa kuitenkin olla yllättävää, että kirjan tekijät antavat vain 2 luotettavuuspistettä tälle tunnetulle tapaukselle. Kirjan tekijät eivät sen sijaan perustele sen kummemmin alhaista pistemäärää, vaikka toteavat, että Andreassonilla on ollut mahdollisuus lukea tai kuulla Barney ja Betty Hillin sieppauksesta, ennen kuin kertoi omasta kokemuksestaan.
Kirjan kolmannessa luvussa kerrotaan sieppaustapauksista ja todetaan, ettei sieppaus ole mikään uusi asia. Jo 1800-luvulla kerrottiin tapauksista, jolloin ihmisiä siepattiin outoihin ilmalaivoihin. Tässä luvussa kerrotaan australialaisesta Kelly Cahill -tapauksesta (josta allekirjoittanut on kirjoittanut tarkemmin Timothy Goodin 'Unearthly Disclosure' -kirjan esittelyn yhteydessä). Tämä tapaus saa 5 pistettä Randlelta & Estesilta. Sen sijaan kirjassa julkaistu piirros olennoista ei muistuta vähääkään sitä kuvaa, joka näytetään eräässä australialaisessa dokumenttifilmissä, missä Cahill itse on mukana. Gulf Breezen tapaus saa 0 pistettä, Debbie Jordan (josta Hopkins julkaisi kirjan 'Intruders') saa 5 pistettä, Allagash-tapaus saa 4 pistettä, Travis Walton saa 2 pistettä, Hickson-Parker -tapaus saa 3 pistettä, Herbert Schirmer saa 5 pistettä ja kuuluisa Barney ja Betty Hill -tapaus saa 6 pistettä, sekä Antonio Villas-Boas (joka rakasteli avaruusnaisen kanssa ufossa) saa 6 pistettä.
Kirjassa on myös humanoidivalokuville omistettu luku. On todettava suoraan, että onhan se valtava pettymys sille, joka kuvitteli löytävänsä upeita humanoidivalokuvia tästä kirjasta. Kirjassa julkaistaan neljä kuvaa Santillin ruumiinavausfilmistä, sekä muutama kuva erilaisista "humanoideista", jotka ovat vuosikymmenien ajan kiertäneet maailman lehdistössä (= nukkeja, apinoita ym. - B.B.:n huom.). Kirjassa julkaistaan myös poliisipäällikkö Greenhawin kuuluisa humanoidikuva. Sille, joka ei ole perillä tämän kuvan surullisesta historiasta kerrottaneen lyhyesti, että alabamalaisen Falkvillen poliisipäällikkö Jeffrey Greenhaw sai yöllä lokakuussa 1973 ilmoituksen merkillisestä olennosta. Kun Greenhaw ajoi ko. paikalle, hän löysi ihmisenkokoisen olennon, joka oli pukeutunut hopeiseen pukuun. Greenhaw yritti ottaa olennon kiinni, mutta olento juoksi karkuun sellaisella vauhdilla, ettei Greenhaw pysynyt perässä edes autollaan. Greenhaw onnistui kuitenkin ottaa yksi valokuva olennosta ja tämä valokuva on julkaistu monessa julkaisussa. Kuvassa näkyy aika epäselvästi jokin vaalea olento mustaa taustaa vastaan.
Skeptikot ovat olleet sitä mieltä, että kyseessä oli petos, ja toiset ovat olleet sitä mieltä, että kyseessä oli Greenhawiin suunnattu kepponen. Oli selitys mikä tahansa, niin se tuli kalliiksi Greenhawille; lyhyessä ajassa vaimo erosi hänestä, hänen kotinsa poltettiin ja hän menetti työpaikkansa ja Greenhaw itse muutti toiseen osavaltioon. Greenhaw on aina vannonut puhuvansa totta.
Kirjassa kerrotaan myös merkillisestä, vain 12,5 cm pitkästä olennosta, joka otettiin vangiksi Espanjassa 1988. Kuvassa olento muistuttaa lähinnä pikkuporsasta, mutta se oli käyttäytynyt älykkäästi ja siitä oli tullut naurua muistuttavia ääniä. Kiinniottajat yrittivät neljän päivän aikana syöttää sitä, siinä kuitenkaan onnistumatta, jonka jälkeen se kuoli. Espanjalaisella ufologilla Angel Gordonilla on kuulemma ruumis tallella vieläkin. (Tässä tulee taas eteen näitä ufologian ikuisia kysymyksiä: Miksei Gordon anna ruumista tutkittavaksi vaikkapa jollekin yliopistolle?). Mitään mullistavampia valokuvia humanoideista ei sitten löydykään kirjasta. Kun niitä kerran ei ole , niin ei ole, ja sille asialle ei sitten kukaan voi mitään.
Kirjan viimeinen luku luettelee sitten miltei 20 sivun verran lyhyesti eri maissa tehtyjä humanoidihavaintoja. On kyllä vähän ikävää, että tämä luku on otettu mukaan kirjaan ollenkaan, koska siinä tunnistaa heti, että tapaukset on otettu Charles Bowenin klassikosta "The Humanoids". Sen näkee siitäkin, että tuoreimmat tapaukset ovat 1970-luvulta (kuten Bowenin kirjassa), vaikka Randlen & Estesin kirja on julkaistu vasta 1997 ja näin ollen olisi pitänyt löytyä paljon uudempia tapauksia. Bowenin kirja on kyllä listattu lähdeluettelossa. Muutenkin on tässä kirjassa lähteet mainittu ja listattu hyvinkin tarkkaan, varsinkin tapausselostusten yhteydessä.
Kirjan lopussa tulee sitten eteen tekijöiden lopputoteamus: Vaikka kirjan alussa puhuttiin muukalaisten standardikuvasta ennen ja nyt (sukeltajapukuinen ennen ja pieni harmaa nykyisin), niin kirjan tekijät ovat kuitenkin 250 tapauksesta löytäneet yli 100 erinäköistä olentoa. Jotkut näistä erinäköisistä olennoista olivat kaiken lisäksi mukana samassa kertomuksessa.
Björn Borg, 9.12.2004
[ takaisin ]
|
