Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2020
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Erkka Kare

Lentävän lautasen arvoitus

Gummerus 1950, 105 sivua

Varsinaiset suomenkieliset ufokirjat ilmestyivät 60-luvun alussa, kun porvoolainen Kustannus Oy Vimana julkaisi muutamia kirjoja. Mutta kovinkaan moni ei tiedä, että jo 50-luvun alussa julkaistiin kaksi "ufokirjaa", tosin siihen aikaan puhuttiin vielä lentävistä lautasista. Julkaistut kirjat ovat nuorisolle tarkoitettuja romaaneja, mutta niiden kirjoittajien on täytynyt olla jo silloin jossain määrin perillä ufoista - siis lentävistä lautasista.

Kirja "Lentävän lautasen arvoitus" lienee ensimmäinen suomenkielinen alan kirja. Kirjan kirjoittaja Erkka Kare paljastui nimimerkiksi, oikea nimi on Pertti Paakkanen. Koska kirja on julkaistu vuonna 1950, se on täytynyt kirjoittaa jo 40-luvun lopulla. Siis heti sen jälkeen kun lentävistä lautaisista alettiin kirjoitella lehdistössä eri puolilla maailmaa, myös Suomessa.

Kirjan alun tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin, kun kello 10.00 Kauppatorin yläpuolelle ilmestyi yllättäen hopeanharmaa lentävä lautanen. Se laskeutui muutaman metrin korkeudelle torin yläpuolelle ja oli siinä liikkumatta lähes neljä minuuttia. Halkaisijaksi arvioitiin 15 metriä ja korkeudeksi 1,5 metriä. Tämän jälkeen lautanen nousi suoraan ylöspäin n. 100 metriä ja hävisi sitten hirvittävällä vauhdilla etelän suuntaan muutamassa sekunnissa.

Tapahtumahetkellä torilla oli runsaasti ihmisiä, jotka kertoivat nähneensä lautasen sisällä ihmistä muistuttavia olentoja. Olennot olivat vain noin puolen metrin pituisia, heillä oli tavattoman suuri pää, suuret korvat ja ihonmukainen vaatetus. Kuvaus sopii varsin hyvin moniin myöhemmin tehtyihin humanoidihavaintoihin.

Tapauksesta lehdet kirjoittivat suurin otsikoin ja uutinen julkaistiin myös Lontoon sekä New Yorkin lehdissä. USA:ssa uutinen aiheutti jopa paniikkia ja englantilaiset tiedemiehet olivat ymmällään tapauksesta.

Kirjan päähenkilöt ovat nuori tohtori Jaska Skarp, joka oli nuoruutensa viettänyt Jyväskylässä ja hänen 12-vuotias veljenpoikansa Simo. Jaska luki moneen kertaan uutiset lehdistä ja kiinnostui asiasta. Hänellä oli tallessa myös lehtileike, jossa kerrottiin kolme kuukautta sitten Meksikossa maahan syöksyneestä lentävästä lautasesta. Jaska huomasi, että noilla kahdella tapauksella on selviä yhtäläisyyksiä ja päätti ottaa asioista selvää matkustamalla tutkimusmatkalle Meksikoon ja ratkaisemalla samalla koko lentävien lautasten arvoituksen.

Jaska Skarp lähti matkalle kohti Meksikoa elokuun viimeisenä päivänä. Alkumatka mentiin laivalla Saksaan, sitten lentokoneella Lontooseen ja sieltä taas laivalla Meksikoon. Myös Simo oli kiinnostunut lentävistä lautasista, sekä tietysti matkustamisesta ja kekseliäisyydellään hankki itsensä samaan laivaan Jaskan suureksi yllätykseksi.

Meksikoon saavuttuaan Jaska ja Simo vietiin heti puolustusministerin puheille. Olihan asia huippusalainen ja sen kiinnosti myös meksikolaisia. Jaska ja Simo pääsivät näkemään haltuun otetun lentävän lautasen. Se oli peräisin Marsista, kuten myös pienet olennot, joiden kanssa Jaskalla ja Simolla oli mahdollisuus keskustella. Lopputuloksena päästiin sopimukseen, että Jaska ja Simo palaavat takaisin kotimaahansa ja milläpä muulla kuin lentävällä lautasella. Lentävän lautasen arvoitus ei täysin ratkennut, mutta sodan uhka kuitenkin väistyi.

Voidaan todeta, että kirjan kirjoittajalla on ollut erinomaiset tiedot lentävistä lautasista, ottaen huomioon, että 40-luvun lopulla tietoja oli saatavana hyvin niukalti. Kirjassa on useita kohtia ja asioita, jotka voisivat olla peräisin oikeista uforaporteista, mutta kirjoitettu yli 50 vuotta aikaisemmin. Jos raporttiaineistoa on kopioitu, niin kuka on kopioinut ja keneltä?

Lasse Ahonen

takaisin ]