Arkisto > Artikkelit
Matias Päätalo:
Saarnin teoria nykytieteen valossa
Tieteessä on aina toisinajattelijoita
Alkuräjähdyksestä ja maailmankaikkeuden laajenemisesta on fysiikassa
ja kosmologiassa ollut kiistaa ja erilaisia näkemyksiä aina Edwin Hubblen
ajoista asti. Galaksien punasiirtymä on ilmiö, joka on kytketty
maailmankaikkeuden laajenemiseen. Meistä poispäin loittonevan galaksin
spektriviivat siirtyvät sitä enemmän kohti asteikon punaista päätä,
mitä nopeammin kohde loittonee meistä. Punasiirtymästä edelleen voidaan
päätellä, jotain kohteiden etäisyydestä. Mikäli galaksilla on spektrissä
sinisiirtymä, se lähenee meitä. Tällaisia galakseja on vähän ja tapaukset
rajoittuvat galaksiryhmien sisäisiin liikkeisiin. Edwin Hubble osoitti,
että kaukaisimmat galaksit loittonevat nopeammin kuin lähempänä olevat.
Laajeneeko maailmankaikkeus?
Monet hyvin huomattavat tutkijat eivät ole innostuneet alkuräjähdyksestä
ja punasiirtymän Doppler-tulkinnoista. Tunnetuimpia heistä oli englantilainen
jo edesmennyt tähtitieteilijä sir Fred Hoyle, sekä astronomit Hermman Bond
ja Tomas Gold. He loivat oman pysyvän maailmankaikkeuden mallin, jossa ei
ollut alkua eikä loppua vaan maailmankaikkeuden aine korvautui uudella aineella.
Yleistä hyväksyntää heidän teoriansa ei saanut. Hoylekin alkoi vetäytyä siitä,
mutta säilytti idean kuolemaansa asti. Hoyle lanseerasi alkuräjähdykselle
haukkumasanaksi tarkoitetun big bang -teorian.
Punasiirtymä ja alkupaukku
Sitkeä suomalainen vuonna 1995 kuollut tähtitieteilijä, dosentti Toivo Jaakkola
teki tarkkoja tutkimuksia juuri punasiirtymän luonteesta. Toivo Jaakkola väitteli
tohtoriksi Pariisin Pierre et Marie Curie-yliopistossa vuonna 1977 galaksien
punasiirtymiä käsittelevillä tutkimuksillaan. Jaakkola tutki ns. extragalaktisia
kohteita ja hän oli kosmologi. Hän hahmotti maailmankaikkeuden siten, jossa eräät
tärkeät periaatteet olisivat voimassa, kuten tasapainotila siten, että
maailmankaikkeus riittävän laajasti katsottuna olisi pysyvä ja muuttumaton ja
tätä vakiotilaa voitaisiin havaita jo nykyisessä havaintopiirissä. Jaakkola joutui
suureen ristiriitaan vallitsevan ja yleisesti hyväksytyn kosmologian kanssa.
Jaakkola sai paljon kansainvälistä huomiota. Hänen artikkeleitaan julkaistiin mm.
Nature-lehdessä. Ranskassa ja eräissä muissa maissa hänen ajatustensa ympärille
syntyi pieni koulukunta. Jaakkolan tutkimukset olivat hyvin perusteellisia.
Hän löysi lukuisia testikohteita, joissa punasiirtymä oli peräisin kohteesta
itsestään, Kvasaariparien kohdalla punasiirtymä ei toiminut luotettavasti,
jonka myös Halton Arp havaitsi. Hänkin joutui johtavien kollegojen silmätikuksi,
ja hänen varattua havaintoaikaa Mount Palomarilla pyrittiin rajoittamaan.
Jaakkola ei muuttanut käsitystään. Lainaan pätkän hänen artikkelinsa lopusta
vuodelta 1988/TA:
"Havainnot koko asteikolla metagalaksista Auringon pinnalle ovat todentaneet
sitä testivaihtoehtoa, missä z-efekti on voimakkaampi systeemin sisällä kuin
niiden välillä. Tämä merkitsee, että kyseessä on vuorovaikutus eikä Doppler-ilmiö.
Galaksien kokonaisspektrin siirtymät eivät johdu maailmankaikkeuden laajenemisesta.
Punasiirtymä ei ole sidoksissa avaruuteen vaan materiaan."
Kaikesta huolimatta, näyttää siltä ,että maailmankaikkeus laajenee, vaikka
galaksimuurit ja fraktaaliset piirteet varjostavat ajatusta uudelleen.
Jos edellä esitetyssä vaikuttaa olevan Utele-teoriaa tukevia seikkoja,
niin "Utele-teoriaa" ei voida pitää tieteellisenä teoriana, vaan idean
kaltaisina ajatuksina, ajatteluna. Lisäksi monissa kohdissa on virheitä,
kuten neutronin ja Auringon kuvauksissa ym. On lisäksi niin, että suuren
yhtenäisteorian luominen yhden henkilön kautta on nykyfysiikassa mahdottomuus.
Utele-ajattelussa pitäisi korjata ensin kaikki virheet ja katsoa jääkö
jäljelle kehittämiskelpoisia ajatuksia.
Jorma Saarni on valmistunut filosofian maisteriksi Oulun yliopiston
kansantaloustieteen laitokselta vuonna 1977. Sen jälkeen hän on opiskellut
vaihtoehtolääketiedettä. (Yle Pohjois-Suomen uutiset)
[ takaisin ]
|